Kuva 1/8
Kuva 2/8
Kuva 3/8
Kuva 4/8
Kuva 5/8
Kuva 6/8
Kuva 7/8
Kuva 8/8
Joulupostia lapselle - yllätys suoraan omaan postilaatikkoon
Kuvittele lapsen ilme, kun postilaatikosta löytyykin yhtäkkiä hänelle ihan oma kirje Korvatunturilta!
Jouluposti on monipuolinen ja värikäs jouluyllätys lapselle, ja voit tilata sen toimitettavaksi suoraan lapsen omaan kotiin. Se sisältää Topias Tontun tervehdyksen suoraan Korvatunturilta, jouluisia tehtäviä, pienen noppapelin, joulupalloaskartelun, oman joulukortin ja ihania joulutarroja.
Kaikki tämä pakataan värikkääseen, kuvitettuun kirjekuoreen ja lähetetään postin mukana ilahduttamaan lasta.
Topias Tonttu lähettää terveisensä
Joulupostin tärkein osa on tietenkin Topias Tontun kirje Korvatunturilta.
Kirjeessä Topias Tonttu kertoo jouluisia terveisiä ja juttelee lapsen kanssa yhdestä joulun tärkeästä asiasta: toisten ilahduttamisesta.
Kirjeen mukana lapsi saa myös oman joulukortin, jonka hän voi antaa tai lähettää jollekin tärkeälle ihmiselle. Näin Jouluposti ei tuo iloa vain lapselle, vaan antaa hänelle myös mahdollisuuden ilahduttaa jotakuta toista.
Jouluisia puuhia ja tekemistä
Jouluposti ei ole vain luettavaa, vaan mukana on myös monenlaista tekemistä.
Kirjeen toisella puolella on jouluinen noppapeli, jossa kisataan siitä, kuka ehtii ensimmäisenä joulukuusen luo.
Lisäksi mukana on kaksi erilaista jouluista puuhatehtävää sekä askartelutehtävä, jossa lapsi pääsee värittämään ja askartelemaan kaksi omaa joulupalloa.
Joulupalloihin voi tehdä ripustuslenkit mukana tulevasta punaisesta langasta, joten valmiit koristeet saa ripustettua vaikka omaan joulukuuseen.
Ja koska lapset rakastavat tarroja, mukana on tietenkin vielä kolme jouluista muotoonleikattua tarraa.
Mitä Jouluposti sisältää?
Jokainen Jouluposti sisältää:
kirjeen Topias Tontulta Korvatunturilta
jouluisen noppapelin
kaksipuolisen tehtäväpaperin, jossa on kaksi jouluista puuhatehtävää
askartelupaperin, josta lapsi saa värittää ja askarrella kaksi joulupalloa
punaista lankaa joulupallojen ripustamiseen
oman joulukortin ilahduttamista varten
3 muotoonleikattua joulutarraa, koot noin 4–6 cm
värikkään ja kuvitetun kirjekuoren
postituksen Suomeen
Lähetys
Joulupostien lähetys alkaa 23.11. Voit siis tilata Joulupostin huoletta jo ennakkoon, se saapuu silti perille vasta lähempänä joulua. Jos haluat Joulupostin ulkomaille, laita viestiä anni@arkenalapsuus.com niin selvitellään postitusmahdollisuudet tapauskohtaisesti.
Kenelle Jouluposti sopii?
Jouluposti on ihana pieni jouluyllätys esimerkiksi omalle lapselle, lapsenlapselle, kummilapselle tai muulle pienelle joulun odottajalle. Se on helppo tapa ilahduttaa lasta niin lähellä kuin kauempanakin, silloinkin kun et ehkä pysty olemaan lapsen arjessa läsnä.
Joulupostissa ei ole kiltteyslistoja tai vertailua siitä, kuka saa eniten lahjoja. Se on myöskin katsomuksellisesti neutraali eli ei sisällä viittauksia mihinkään uskontoon.
Joulun taikaa lapsen arkeen
Joulupostin kuori on suunniteltu niin, että sen saapuminen tuntuu lapsesta erityiseltä. Kun tavallisen postin joukosta löytyykin oma värikäs kirje Korvatunturilta, joulun taika tuntuu hetken ihan todelta.
Kaikki Joulupostin kuvitukset ovat itse piirtämiäni, joten kyseessä on uniikki kokonaisuus jota ei saa muualta.
Koko ja ikäsuositus
Kirjeen koko on C5, ja suurin osa Joulupostin tuotteista on kooltaan A5.
Joulupostin suositusikä on noin 3–8 vuotta, mutta ikäsuositus on suuntaa-antava. Tutustumalla oheisiin kuviin voit arvioida, sopisiko Jouluposti myös hieman nuoremmalle tai vanhemmalle lapselle.