Minä - lapsen tehtäväpaketti
Tämä kokonaisuus tukee lapsen minäkuvan rakentumista ja tarjoaa monipuolisia tapoja kertoa itsestään. Materiaaleihin kuuluu:
Minä-lomake, jossa lapsi voi kertoa esimerkiksi nimensä, ikänsä, lempivärinsä, missä on taitava ja mistä asioista pitää. Lapsi täyttää lomakkeen aikuisen avustuksella ikätasonsa mukaisesti.
Omakuvalomake, jossa lapsi saa piirtää itsensä kehyksen sisälle. Näitä voi piirtää useamminkin, ja kun laittaa päivämäärän mukaan on mukava seurata oman kuvan piirtämisen kehittymistä.
Värityskuva, jossa lapsi värittää oman kuvansa. Kun ryhmän lasten kuvat liitetään vierekkäin, niistä muodostuu jatkuva näyttävä kokonaisuus seinälle.
Mielipidetaulu, jossa lapsi voi ilmaista ajatuksiaan asettamalla asioiden kuvia hymiöillä varustettujen papereiden päälle. Näin lapsen omat kokemukset ja tunteet tulevat näkyviksi helposti ja konkreettisesti. Tästä tehtävästä on kaksi vaihtoehtoa: yksinkertaisempi kahden kuvan taulu, ja neljän kuvan taulu. Tulosteet voi liittää yhteen, tai säilyttää erillisinä. Tätä voi käyttää myös esimerkiksi lapsen tekemän arvioinnin välineenä ennen vasukeskustelua käyttämällä päiväkodin toimintoja kuvaavia kuvia.
Kokonaisuus kutsuu lasta kertomaan, näyttämään ja ilmaisemaan itseään monella eri tavalla – piirtäen, värittäen, kirjoittaen/kertoen ja valitsemalla.
Kuvia lapsen tekemään arviointiin löydät esimerkiksi materiaalista “Päiväjärjestyskuvia”.