Kesäluonnon aarteet
Tällä viikolla saat materiaalia ja ideoita kesäluonnon aarteiden keräämiseen sekä niiden hyödyntämiseen taiteessa lasten kanssa.
Kukkia ruukkuun -taideteos
Kukkien keräämistä voi tehdä ruukkuteoksen muodossa. Tulosta valmiit ruukut ja liimaa ne pahville, tai vaihtoehtoisesti piirrä ruukku suoraan pahville. Tee pahviin pieniä reikiä esimerkiksi sukkapuikolla, ja anna lapsen asetella kerätyt kukat reikiin. Lopputuloksena syntyy kaunis taideteos.
Voit tulostaa joko pelkät ruukut tai version, jossa on valmiit kohdat rei’ille. Osa lapsista voi myös tehdä reiät itse aikuisen valvonnassa. Samaa pahvia voi käyttää useaan kertaan.
Perhosen siivet luonnonmateriaaleilla
Kukkia ja muita luonnonmateriaaleja voi käyttää myös perhosen siipien koristeluun. Leikkaa pahvista perhossapluuna (malli löytyy tulostettavana) ja kiinnitä kontaktimuovi perhosen toiselle puolelle, tarttumapinta ylöspäin.
Lapsi kerää luonnosta kukkia ja muita materiaaleja ja kiinnittää ne suoraan perhosen siipiin kontaktimuovin pintaan. Työn voi tehdä joko ulkona tai niin, että materiaalit kerätään ensin astiaan ja koristelu tehdään sisällä. Valmiit perhoset sopivat hienosti ikkunakoristeiksi.
Taidetta kasveilla ja savella
Luonnonmateriaaleja voi hyödyntää myös savitöissä. Kerätkää etukäteen erilaisia luonnonmateriaaleja valmiiksi. Ohjaa lapsi muovailemaan pohja ilmakuivuvasta savesta tai taikataikinasta.
Lapsi painaa saveen kukkia, lehtiä ja muita luonnonmateriaaleja. Jos työstä halutaan tehdä ripustettava, siihen kannattaa tehdä reikä ennen kuivumista. Kukat ja kasvit voi jättää tauluun, tai niillä voi painaa tauluun jälkiä jotka voi kuivumisen jälkeen vaikka maalata.
Toukka luonnonaarteiden keräämiseen
Materiaalissa on mukana myös tulostettava toukka, jota voi käyttää monin tavoin. Sen voi liimata pahville ja ottaa mukaan ulos.
Lapsi voi asetella kiviä toukan vartaloon, tai toukkaan voi liimata erilaisia luonnonmateriaaleja. Toukkaan voi myös tehdä reikiä ruukkutehtävän tapaan, joihin lapsi pujottaa kukkia tai muita luonnonmateriaaleja.
Luonnonmateriaalien keräily munakennoon
Luonnon aarteita voi kerätä myös kananmunakennoihin. Materiaalista löytyy tulostettavat ohjeet kahteen eri versioon: toisessa kerätään värejä ja toisessa erilaisia luonnonmateriaaleja, kuten käpyjä ja neulasia. Ohjekortit on mitoitettu sopimaan kymmenen munan kananmunakennon kanteen.
Kukkien keräily ranteeseen
Lopuksi vielä yksinkertainen idea luonnonmateriaalien keräämiseen: laita lapsen ranteeseen leveä teippi (esimerkiksi maalarinteippi tai kirkas teippi) tai kontaktimuovirengas niin, että tarttumapinta jää ulospäin.
Lapsi voi kerätä kukkia ja muita luonnon aarteita suoraan ranteeseensa. Lopuksi ranneke tietenkin irroitetaan ranteesta.
Kukka- ja perhosteemaisia tekemistä lapsille löydät myös materiaalista Kevätpuuhia.