Joulukalentereita osa 2

Viime vuonna julkaisin jo yhden paketin joulukalentereja ja joulukalenterimateriaaleja. Ne olivatkin hurjan suosittuja, erityisesti Tontun puuhat -tarinakalenteri, ja siihen pyydettiinkin tänä vuonna lisää kuvia niin että tarinasta saa muokattua hiukan erilaisen samojenkin lasten kanssa. Kysyin somessa seuraajilta vinkkejä ja toiveita lisäkuviin, ja toteutinkin pitkälti niitä. Ihana toive oli esimerkiksi talveen eksynyt eläin, jota tontut voivat auttaa - niinpä yksi kuva on joutsen, joka ei ole syystä tai toisesta lähtenytkään etelään vaan jäänyt keskelle kylmää talvea ja lunta. Tästä materiaalista löydät nuo lisäkuvat, lisäsin ne myös alkuperäiseen julkaisuun niin löytyvät varmasti tarvittaessa.

Lisäksi tässä materiaalissa on kolme kokonaan uutta joulukalenteria. Ensimmäinen niistä sisältää kortit, joissa on huikeat 64 erilaista puuhaa joista voit valita juuri teidän kalenteriin sopivat. Myös näihin sain ideointiapua someseuraajiltani, kiitos heille!

Kortteja ei ole numeroitu, joten ne voi asetella kalenteriin juuri teille sopivaan järjestykseen. Mukana on tosi monenlaisia piparinleivonnasta yöpukupäivään ja joulujuhliin - osa puuhista voi olla teillä suunnitelmissa jo valmiiksi kuten päiväkodin joulujuhlapäivä tai tietty joulukonserttipäivä, joten ne eivät vaadi mitään muuta valmistelua kuin kortin laittamisen kalenteriin. Lisäksi mukana on tyhjiä kortteja, joihin voit kirjoittaa sellaiset puuhat, joita ei valmiista korteista löydy.

Mukana on paljon kotioloihinkin sopivia puuhia, eli tästä materiaalista voi valmistaa kalenterin niin varhaiskasvatukseen kuin kotiinkin. Ja hei, jos sinulla ei ole mahdollisuutta tulostaa, käytä kalenterikortteja vain ideapankkina ja kirjoita sopivat ideat käsin vaikka pienille paperilapuille jotka laitat lasten kalenteriin!

Toinen kalenteri on suunnattu erityisesti pienille ja pienten ryhmiin: pallokorttien toisella puolella on kalenterin päivänumero, ja toisella joku melko yksinkertainen jouluun liittyvä kuva tai tuttu eläin tonttulakki päässä. Liimaa numerot ja kuvat vastakkain, ja kiinnitä seinälle järjestykseen tai jos teillä on vaikka iso joulukuusi seinällä, sen kuusen palloiksi. Kalenterikuvan paljastuksessa tulee nimeämisharjoitusta niin asioille kuin eläimillekin. (Nämä pallot ovat samankokoisia kuin aiemman joulukalenterin punaiset pallot, joten voit käyttää niitä jos ne löytyvät jo valmiina tai vaikka jos tykkäät niiden värityksestä enemmän. )

Myös kolmas kalenteri on simppeli toteuttaa, mutta suunnattu esimerkiksi eskareille koska siinä tuleekin harjoitusta kirjainten tunnistamiseen. Idea on sama kuin edellisessä kalenterissa, eli liimaa numeropallot ja kirjainpallot vastakkain. Päivä kerrallaan tekstistä paljastuu kirjaimia, jotka lopulta muodostavat hyvän joulun toivotuksen. Muista olla tarkkana että laitat kirjaimet oikeaan järjestykseen numeroiden taakse. Eskareille kalenteripallot voi laittaa esille sekalaiseen järjestykseen, niin samalla tulee kerrattua numeroita ja niiden järjestystä kun etsitään oikean päivän pallo.

Aiemmin julkaistut joulukalenterit löydät julkaisusta Joulukalenterit & materiaalit.

Seuraava
Seuraava

Muodot