7 helppoa tunnekasvatuksen harjoitusta arkeen

Tunnekasvatus lapsille on tärkeä osa lapsen kokonaisvaltaista kehitystä. Se auttaa lasta mm. tunnistamaan tunteita, sanoittamaan omia tunteitaan ja kehittämään empatiaa. Pienet arjen harjoitukset tukevat lapsen tunneälyä ja lisäävät hyvinvointia.

Tunnekasvatus ymmärretäänkin nykyisin hyvin merkittäväksi osaksi lasten kasvatusta, mutta sen toteuttaminen voi tuntua haastavalta jos siihen ei ole saanut opastusta, eikä siitä ole vielä kokemusta. Tässä julkaisussa esitellään 7 tunnekasvatusharjoitusta lapsille, jotka on helppo ottaa käyttöön matalalla kynnyksellä. Lähde liikkeelle siitä mikä itsellesi tuntuu helpoimmalta, ja kokeile rohkeasti!

1. Tunnetaulu

Tunnetaulu on yksinkertainen apuväline, jolla lapset voivat ilmaista tunteensa helposti. Lapsi voi osoittaa taulusta, miltä hänestä tuntuu, ja oppia näin sanallistamaan tunteitaan. Taulussa on selkeät kuvat, jotka lapsi oppii nopeasti tunnistamaan. Aikuinen voi mallintaa sanallistamista ja taulun käyttöä kertomalla omasta tunnetilastaan.

2. Tunnekortit

Tulosta tunnekortit ja tutki niitä lasten kanssa. Pohtikaa, mikä tunne kussakin kuvassa on. Voitte esittää tunteita, tai pohtia mitä on tapahtunut mikä on johtanut kyseiseen tunteeseen. Myös näitä voi käyttää omasta tunnetilasta kertomiseen kuten kohdan yksi tunnetauluakin.

3. “Mitä sinusta tuntuu, kun…” -taulu

Tämä ladattava taulu auttaa lapsia pohtimaan tunteita erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Tilanteet on kuvattu taulussa selkeillä kuvilla. Jutelkaa ensin siitä mitä kuvassa tapahtuu, ja sitten siitä miltä tilanteessa kuvan eri osapuolista voi tuntua.

4. Tunnekuvakortit tunteiden tunnistamiseen

Tunnekuvakortit auttavat lasta tunnistamaan tunteita. Nostakaa esimerkiksi kuvakortteja sokkona pakasta, ja pohtikaa mitä tunnetta kortti kuvaa. Voitte myös lajitella kortteja eri tunteiden mukaan käyttäen apuna kohdan kaksi tunnekortteja: väsynyt -kuvan päälle kaikki väsymystä kuvaavat kuvakortit, vihainen -kortin päälle kaikki kuvakortit joissa joku on vihainen, ja niin edelleen.

Mainos

Viime aikoina mustajoutsensisarukset Lilli ja Lenni ovat alkaneet kinastella lähes joka asiasta. Löytävätkö sisarukset lopulta keinon, jolla kiukku saadaan lientymään ja riita ratkeamaan?

Fanni-sarjan kirjat tutustuttavat lapset tunnetaitoihin ja käytännön tunnesäätelykeinoihin askel askeleelta. Kirjat sopivat 4–7-vuotiaille.

Voit kuunnella tämän ja muita Fanni-sarjan tunnetaitokirjoja Bookbeatissa. Linkin kautta pääset kokeilemaan BookBeatia maksutta 30 päivän ajan, jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin. Saat 20 tuntia kuunteluaikaa. 

TUTUSTU TÄSTÄ

5. Kehon tunteet

Pohtikaa missä joku tunne tuntuu kehossa. Lapsen kanssa tämä kannattaa tehdä silloin kun tunne on päällä. Sanoita esimerkiksi näin: Huomaan että olet nyt iloinen, missä kohti kehossa ilo tuntuu? Aikuisen kannattaa tässäkin mallintaa lapselle kertomalla omista tunteistaan ja missä ne tuntuvat: ei niin että tunteilla olisi joku oikea paikka jossa sen “pitäisi” tuntua, vaan niin että lapsi oppii luontevan tavan pohtia tunteen tuntumista kehossa.

6. Rauhoittavat hengitysharjoitukset

Youtube-kanavalta Alli Arkena Lapsuus löytyy lyhyitä rauhoittavia hengitysvideoita, joissa videon rauhallinen visuaalinen liike auttaa hengittämään sopivan hitaaseen tahtiin. Hengitysharjoitukset auttavat lasta rauhoittumaan ja voivat laimentaa voimakkaita tunnemyrskyjä, sekä auttaa esimerkiksi levollisempaan nukahtamiseen.

7. Levollisen läsnäolon harjoitukset

Kuunneltavien Rentoudu nallen kanssa -harjoitusten avulla voi helposti ja ohjatusti harjoitella tietoista läsnäoloa ja rauhoittumista. Harjoitukset löytyvät Yle Areenasta, ja ovat taattua luotettavaa pikkukakkoslaatua.

Mukavia tunnetaitohetkiä!

💛 Anni / Arkena Lapsuus 
Seuraava
Seuraava

Mitä pakata retkireppuun – vinkit onnistuneeseen ulkoilupäivään lasten kanssa